Hoitokodissa on hyvä maksaa palvelusetelillä

Mikä on palveluseteli ja kuinka se toimii? Mitä hyötyä siitä on hoitokodissa asuessa ja miten sitä voi hakea?

Olen huomannut, että useille asiakkaillemme vaikein kysymys hoitokodissa asumisessa on rahoitus. Monet omaiset tuntuvat ajattelevan, että jos ei onnistu saamaan kunnallista hoitokotipaikkaa, ei vanhuksella perheineen ole varaa kustantaa hoitoa itse. Yllättävän monet meille soittavat ihmiset eivät ole kuulleetkaan palvelusetelistä, jolla hoitokotipaikan kustannuksia pystyy rahoittamaan. Haluan tässä kirjoituksessa kertoa, kuinka Hoitokoti Päiväkummun asukkaat hyödyntävät palveluseteliä ja hälventää asumisen kustannuksiin liittyviä pelkoja.

Erisuuruisia ja saattavat riippua tuloista

Aloitetaan ihan perusasioista. Palveluseteli on siis omasta kunnasta saatu maksusitoumus, jolla voi maksaa yksityisiltä yrityksiltä ostettavia sosiaali- ja terveydenhuollon, kuten siis vaikkapa hoitokotiasumista tai hammaslääkärin hoitoa. Palveluseteleitä käyttävät useimmat suomalaiset kunnat. Palveluseteli ei välttämättä ole setelin näköinen, vaan voi olla myös vain myönnetty päätöslausunto tai vaikkapa muovinen kortti. Palveluseteleitä on erisuuruisia ja ne saattavat olla riippuvaisia setelin saajan omista tuloista.

Hieman monimutkaista, myönnetään. Ei siis ihme, että moni hämmentyy asiaa selvitellessään. Lisää palvelusetelistä kerrotaan esimerkiksi tässä blogissamme tai sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla.

Arvo muutamasta sadasta eurosta tuhansiin euroihin kuukaudessa

Nykyään meillä Hoitokoti Päiväkummussa miltei kaikki asukkaat hyödyntävät palveluseteliä jossain muodossa. Osalla palvelusetelin arvo kuukaudessa saattaa olla jopa noin kolme tuhatta euroa, osalla taas seteli on muutaman sadan euron arvoinen. Palvelusetelin saatavuuteen ja sen arvoon vaikuttaa kaksi asiaa: seteliä hakevan ihmisen oma kunto ja siitä riippuva hoidon tarve, sekä omat tulot, siis esimerkiksi eläkkeen suuruus.

Riippumatta palvelusetelin arvosta, uusille asukkaillemme on yleensä huojentavaa kuulla, että hoitokodissa asumisen kustannuksia ei tarvitse kokonaan maksaa itse.

Apua hakuun meiltä

Palveluseteliä haetaan omasta asuinkunnasta. Palvelusetelin hakemiseen kuuluu, että ihmisen hoidon tarvetta, vointia ja toiveita selvitetään kunnan sosiaalityöntekijän kanssa yhdessä. Tämän jälkeen kunta päättää, millaisen palvelusetelin se mahdollisesti myöntää.

Hoitokoti Päiväkummun henkilökunta auttaa myös mielellään asukkaitaan palvelusetelin hakemiseen liittyvissä asioissa. Voit aina soittaa meille, jos haluat kysyä palvelusetelistä lisää Aija Jacobssonilta, 050 400 1236. Palvelusetelin lisäksi hoitokodissa asumiseen on olemassa muitakin rahallisia tukia, jotka osaamme asukkaidemme puolesta selvittää.

 

Kirjoittaja: Ville Väätäinen

Ville on Hoitokoti Päiväkummun talousjohtaja. Hän on myös Päiväkummun omistajaperheen jäsen ja ollut yrityksen toiminnassa mukana jo yli kymmenen vuoden ajan. Villelle elämänilon aiheita löytyy Päiväkummun lisäksi matkustamisesta ja erityisesti sukeltamisesta.

Vastaa