Palvelusetelit tutuiksi

Palveluseteli toimii maksuvälineenä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan asiakkaalle kunnan hyväksymältä yksityiseltä palveluntuottajalta hankkimat palvelut kunnan määräämään setelin arvoon asti. Palvelusetelin avulla kansalainen voi valita itse hoitonsa ja hoitopaikkansa omien tarpeidensa pohjalta. Palveluseteli edistääkin kansalaisten valinnanvapautta sosiaali- ja terveyspalveluissa. Palveluseteli voi olla painettu palveluseteli tai sähköinen kortti tai viranomaispäätös.

Palvelusetelien käyttöönotto edellyttää kunnan päätöstä

Monet Suomen kunnat ovat päättäneet ottaa käyttöön palvelusetelijärjestelmän, jonka avulla kuntalaiset voivat hankkia sosiaali- ja terveyspalveluja yksityiseltä sektorilta. Kunta päättää palvelusetelillä hankittavista palveluista, palveluntuottajien hyväksymisehdoista ja palvelusetelin arvosta.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa on käytössä erilaisia palveluseteleitä. Esimerkiksi suun terveydenhoidossa, omaishoitajien lomituksessa, tehostetussa palveluasumisessa ja kotihoidossa löytyy omat palvelusetelinsä. Käytettävät palvelusetelit vaihtelevat kuntakohtaisesti.

Palvelusetelin suuruus voi vaihdella

Osa palveluseteleistä on tulosidonnaisia ja osa kiinteähintaisia. Esimerkiksi Helsingin ympärivuorokautisen palveluasumisen palvelustelin arvo vaihtelee tuloista riippuen 200 – 3000 euroa. Korkeimman palvelusetelin saa 900 euroa tai sitä pienemmillä nettotuloilla. Pienimmän 200 euron palvelusetelin saavat tuloista riippumatta kaikki palveluseteliin oikeutetut hakijat. Ko. palveluseteli on tarkoitettu palveluasumisen hoivan kustannuksiin, vuokran ja ateriat asiakas maksaa itse.

Palvelusetelilainsäädännön mukaan kunnan tulee määrätä palvelusetelin arvo asiakkaan omavastuuosuuden osalta kohtuulliseksi huomioiden kuitenkin kustannukset, jotka aiheutuvat vastaavan palvelun tuottamisesta omana tuotantona. Asiakkaan omavastuuosuuden suuruus vaihtelee palveluntuottajittain suurimassa osassa palvelusetelillä tuotettavia palveluja. Maksuttomiksi määrätyissä palveluissa asiakkaalle ei saa jäädä omavastuuosuutta maksettavaksi.

Palvelusetelin hakeminen ja myöntäminen

Ensiksi asiakkaalla tai potilaalla on sosiaali- tai terveyspalveluihin liittyvä palvelutarve, johon hän hakee kunnalta apua. Kunta arvioi asiakkaan palvelutarpeen ja palvelusetelin sopivuuden asiakkaalle. Esimerkiksi ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteliin on oikeutettu asiakas, jonka hoidon tarpeeksi on arvioitu ympärivuorokautinen hoito. Tällöin asiakas voi halutessaan hakea palveluseteliä. Asiakkaan asuinalueen sosiaali- ja lähityön yksikön sosiaalityöntekijä on yhteyshenkilönä hoitotason arviointiprosessia (SAS-arviointia) käynnistettäessä.  Mikäli asiakas ei halua palveluseteliä, on vaihtoehtona kunnan toimipiste tai kunnan ostopalvelupaikka. Jos asiakas on hakeutunut hoitokotiin omatoimisesti ennen palvelusetelipäätöstä hoitotason arviointiprosessi (SAS-arviointi) toteutetaan yhteistyössä kaupungin sosiaalityöntekijän kanssa.

Kunnalla on velvollisuus, mahdollisuuksien mukaan, ottaa huomioon asiakkaan mielipide päättäessään palvelusetelin myöntämisestä. Asiakkaalla ei ole kuitenkaan oikeutta vaatia palveluseteliä, vaan asiakkaan oikeus palvelusetelin saamiseen on sidottu kunnan valintaan käyttää palveluseteliä asiakkaan tarvitsemien palvelujen järjestämiseen, kunnan palvelusetelitoimintaan varaamiin määrärahoihin ja niiden riittävyyteen sekä sosiaali- ja terveyshuollon ammattihenkilön suorittamaan arviointiin asiakkaalle soveltuvasta palvelusta. Esimerkiksi sairauden asianmukaiseen hoitoon voi liittyä seikkoja, jotka estävät palvelusetelin käytön.

Palveluntuottajan valinta

Palvelusetelin myöntämisen jälkeen asiakas voi valita itselleen sopivimman palveluntuottajan kunnan hyväksymien palveluntuottajien joukosta. Vertailu kannattaa – se kirittää myös palveluntuottajia entistä laadukkaampien ja yksilöllisimpien palveluiden tuottamiseen!

Hoitokoti Päiväkummun, Kotihoito Päiväkummun sekä Kotisiivous Päiväkummun palveluihin voi tutustua internet-sivuillamme, tai ottamalla yhteyttä seuraaviin henkilöihin:

Hoitokoti Päiväkumpu
Asumispalveluiden johtaja
Jaana Sulkava
puh. 050 382 0616
jaana.sulkava@hoitokotipaivakumpu.fi

Kotihoito Päiväkumpu
Kotipalveluiden johtaja
Aija Jacobsson
puh. 050 400 1236
aija.jacobsson@kotihoitopaivakumpu.fi

Kotisiivous Päiväkumpu
Asiakassuhdevastaava
Anne-Mari Ahtiainen
puh. 050 421 3789
anne-mari.ahtiainen@kotisiivouspaivakumpu.fi

 

Palveluseteliin liittyviä käsitteitä

Asiakkaan omavastuu = palvelun hinta – palvelusetelin arvo = asiakkaan maksama osuus palvelun hinnasta
Palvelun hinta = palveluntuottajalle palvelusta maksettava hinta
Palvelusetelin arvo = kunnan maksama osuus palvelun hinnasta
Tulosidonnaisella palvelusetelillä tarkoitetaan palveluseteliä, jonka arvo määräytyy asiakkaan jatkuvien ja säännöllisten tulojen mukaan. Palvelusetelin arvon suuruudelle määritellään vähimmäis- ja enimmäisarvo kunnan määrittämien perusteiden mukaisesti. Mitä suuremmat ovat tulot, sitä suurempi on myös asiakkaan omavastuu.
Tasasuuruisella palvelusetelillä tarkoitetaan palveluseteliä, jonka arvo on kaikille asiakkaille saman suuruinen. Asiakkaan tulot eivät vaikuta tasasuuruisen palvelusetelin arvoon.

Lähteet:
Tuomo Melin, Turo Koila, Minna Tuominen-Thuesen ja Sami Uotinen. Sitra 2012. Palveluseteliopas – käsikirja palvelusetelin käyttöönotolle ja hinnoittelulle
Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveysviraston tiedote vanhusten ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteliasiakkaille (28.1.2015)

Vastaa